12.12.2012

Vuoden viimeisiä tikkauksia

Voin sanoa, että vuoden pussukat on tehty. Vielä on joitain jäljellä, pääasiassa pieniä ja toistaiseksi en tee niitä lisää.

Myös kaikki joulukuusenalusmatot ovat menneet yhtä lukuunottamatta. Ja sekin on sellainen, että sitä voi markkinoida mattona, jossa on kuusenkoristeet mukana. Sen verran on iloisen värinen : D


Joulupeitot ovat kantattuna valmiita, molemmat saivat pehmeän villan vanukseen.

Helsinkipeitto oli tilaustyö ja lähtee eräälle nuorelle miehelle joululahjaksi. Kokoa oli reilu 2.4m * 2.4m . Tyyny tulee perässä ensi vuonna.




Hymyssä suin olen tikannut nuorille neideille tulevia peittoja. Mitä isot edellä sitä nuoret perässä. Tässä tapauksessa äiti saa mukavasti ompelurauhaa, kun tytär (4v) suunnittelee omaa pientä tilkkutyötä.

Tässä ensin äidin tekemä iso työ ja sanon että kamera ei ollenkaan imartele sen kauniita värejä.

Taustakangas on etualalla näkyvää suurta kukkaa,  kangasta on jatkettu raikkailla keltaisilla raidoilla.  Työ on tilaustyö, toivottiin keltaista ja pinkkiä.

Tikkauslanka on myös keltapinkkiä ja kuviona perhosia.


Tässä sitten tyttären (4v) työ.  Niinhän se on että nuorena on vitsa väännettävä. Tikkasin siihen hieman monipuolisempaa floraa ja faunaa. Takakangas on romanttisen ruusuinen.



Olen tullut siihen pisteeseen oman työni osalta, että minun pitää alkaa miettiä työn todellista värimaailmaa. Tässä hieman hapuilua. Sinivihreää... kö ?


4 kommenttia:

  1. En yhtään tiedä, mihin aiot mitäkin väriä, mutta tässä ehdotuksia: tuo tummin vihreä on hyvää kontrastia. Muut kankaat eivät juuri kontrastoi. Pitäisikö joidenkin olla vähän tummempia kuin nyt ovat? Pidän noista uusista väreistä joita olet nostellut kuvaan vasemmalle. Kaikki käyvät.

    Kivat peitteet olet taas tikannut!

    VastaaPoista
  2. Ihania peittoja on ollut tikattavana, nuo ensimäiset peitot ovat meikäläisen mieleen värimaailmaltaan.
    Kauniin värisiä kankaita!

    VastaaPoista
  3. Peitteet on hienoja ja nuo alimmat oikein herkkuja.
    Hyviä värejä noissa vasemmalla olevissa kankaissa mutta minulle tökkii tuo vihreä liian vahvana, paitsi sen selkeästi kukallisen kanssa.

    VastaaPoista
  4. Miten oot saanut noi tikkaukset noin kauniisti? Onko sulla joku sapluuna käytössä? Miten saat taustakankaan pysymään suorassa. Mulla onnistuu vain käsin :(

    VastaaPoista